Mikkolan Navetan syksy 2017

 

la 18.11. klo 14 luentosalissa

Mika Taanilan dokumenttielokuva Atomin paluu

vapaa pääsy, puffetti, yhteistyössä Valkeakoski-opisto

 

la 2.12. Luopioisten joulun avaus

Pytingin kahvila palvelee.

 

 

NAVETTAKALLERIA

Parasta aikaa. Pälkäne omin silmin. Valokuvanäyttely, kuvat Pasi Tiitola, tekstit Marketta Vaismaa

               

PYTINGIN KAHVILA

avoinna torstaisin klo 10-14. Keittolounas klo 11-13. Vapaaehtoinen maksu, tuotto SPR:n hyväksi.

 

Pytingin kulmahuoneessa esillä vuoden 2013 luontokuvakilpailun satoa.

DOKUMENTTIELOKUVA ATOMIN PALUU SEURAA 10 VUODEN RAKENNUSFARSSIA

Mikkolan Navetan syksyisessä dokumenttielokuvien sarjassa nähdään tulevana lauantaina 18 marraskuuta Mika Taanilan ja Jussi Eerolan ohjaama Atomin paluu. Se kertoo jo vuosikymmenen ajan rakenteilla olevasta Olkiluoto 3 -ydinvoimalasta, jonka vaiheista ei puutu komiikkaa eikä tragediaa. Ohjaaja Mika Taanila on mukana Navetalla keskustelemassa. Eila Ranta johdattelee ja esitys toteutetaan Valkeakoski-opiston tuella.

Elokuva valmistui vuonna 2015 ja sai ensiesityksensä seuraavana vuonna. Pian sen jälkeen YLE rajoitti elokuvan esitysoikeuksia – liikaa ikävää julkisuuttako?

Olkiluoto 3 -ydinvoimalasta povattiin ydinvoiman uutta tulemista Tshernobylin katastrofin jälkeisessä maailmassa. Atomin paluu seuraa jättimäiseksi rakennusfarssiksi muodostuneen ydinvoimalan syntyprosessia lähes kymmenen vuoden ajan. Ydinvoimala sijaitsee pienessä Eurajoen kunnassa, jonka elämää Atomin paluu seuraa antaen puheenvuoron niin ydinvoiman puolustajille kuin vastustajillekin.

Vastoinkäymisten voimala

”Suomen sähköisin kunta” Eurajoki otti ydinvoimalahankkeen ilolla vastaan uskoen, että voimalasta saatava taloudellinen hyöty takaisi pienelle kunnalle vakaan tulevaisuuden.Vastoinkäymisten takia epäonninen voimala on muuttunut niin Eurajoen kuin koko Suomen puheenaiheeksi.Tämän hetken ilmoituksen mukaan projekti valmistuu aikaisintaan 2019. Hankkeen osapuolet Teollisuuden Voima (TVO) ja ranskalainen Areva etsivät nyt toisistaan syntipukkeja pieleen menneelle rakennusprojektille.

Kovaa peliä länsirannikolla

Koska ydinvoimalahanke on  ollut jo syntyhetkellään kovin ristiriitainen ja tunteita herättävä, ei dokumenttikaan ole säästynyt voimakkailta mielipiteiltä. Siinä käytännössä myös puhdistetaan ydinaktivisti Arto Laurin maine, hän kun lähes ainoana uskalsi astua hanketta vastustamaan omalla kuvallaan ja nimellään ja sai sen vuoksi osakseen paljon ikävyyksiä. Lopulta hänet saatiin erotetuksi voimalatyömaalta väärin perustein vuonna 2008.

Mika Taanila on seurannut ydinvoimalan vaiheita lähes vuosikymmenen ja tuntee aiheensa. Elokuvan katsojista on käsittämätöntä, miten ydinvoiman kaltainen vaarallinen ja kiistanalainen hanke ontuu vuodesta toiseen. Katsojille tulee olo, että salaliittoteorioille saattaa olla aihetta, sillä kaikki osapuolet peittelevät ja kaunistelevat asioita. 

 

Mika Taanila: Atomin paluu

dokumenttielokuva Mikkolan Navetalla

la 18.11.20117 klo 14. Vapaa pääsy, puffetti

Mikkolan Navetta, Keskitie 5, Luopioinen

www.mikkolannavetta.fi

Tervetuloa sopalle

Kahvila Pytingissä torjutaan syksyn kylmiä tuulia ja vilunväreitä torjutaan lämpimillä keitoilla torstaisin.  Maukkaat keitot syntyvät Aitoon koulutuskeskuksen opiskelijoiden voimin, sillä heille Pytingin kahvila on työssäoppimispaikka. Keittokattila porisee torstaisin kello 11-13, kahvila on auki kello 10-14. Kahvia, teetä ja leivonnaisia saa tietysti myös ja voivatpa opiskelijat paistaa jälkiruuaksi vohveleitakin.

Soppatorstai on Navetan, Aitoon koulutuskeskuksen ja Luopioisten SPR:n yhteistyötä. Jotta kaikilla olisi mahdollisuus keittoateriaan, maksu on vapaaehtoinen ja tuotto menee SPR:n hyväksi. Popsimalla herkullisen keiton lounaaksi saa kaupan päälle siis hyvän mielen. 

Rakasta, kärsi ja unhoita

Rakasta, kärsi ja unhoita on äänentoiston näyttely äänilaitteista siltä ihmeelliseltä ajanjaksolta, jolloin musiikki lähti valloittamaan maailmaa äänitteiden ja radion avulla. Näyttely on esillä pysyvästi Navetan tiloissa.

Tervetuloa tutustumaan, Vapaa pääsy !

Mikkolan Navetta

Mikkolan Navetan toiminta keskittyy kahteen rakennukseen Mikkolan Pytinkiin ja Navetalle sekä Mikkolan pihapiiriin.

Mikkolan Pytingissä toimivat:

  • Kuntainfo
  • Kahvila Pytinki

Kuntainfo avoinna

ke, to, pe klo 10-14

Kuntainfon puhelin 046 902 0581

 

Aitoon koulutuskeskuksen soppatorstai ja kahvila

torsatisin klo 10-14.

 

Mikkolan Navetalta löydät:

  • Navettakallerian
  • Rakasta, kärsi ja unhoita- soitinnäyttelyn
  • Käsityökeskus Hilma ja Olga

Navetta avoinna ti-la klo 10-14

Pihapiirissä sijaitsevat:

  • luhtiaitta (kesänäyttelytila)
  • jyvämakasiini (kesänäyttelytila)

Mikkolan Navetalla toimivat yritykset:

  • Käsityökeskus Hilma ja Olga (Navetta)
  • Kukkian Kädentaitajat (Navetta)
  • Hieroja Minna Kankaanpää (Pytinki)
  • Luopioisten pyörä- ja kiinteistöhuolto (Navetta)

Näin löydät Navetalle.

Googlen katunäkymä.
Mikkolan Navetta Facebookissa.
Yhteystiedot
Kokous-, juhla- ja monitoimitilat

Hieno mahdollisuus yrittäjälle!

Kulttuuriyhdistys Mikkolan Navetta ry tarjoaa vuokralle 20 neliön suuruisen kauniin kulmahuoneen Mikkolan Pytingin ensimmäisessä kerroksessa.

Pytinki sijaitsee vireän Luopioisten kylän keskellä, arvokkaassa keltaisessa puutalossa, puiston ympäröimänä. Tilassa nyt vintagemyymälä. Vilkas tapahtumatarjonta ja pihapiirin muut yritykset luovat hyvän asiakaspohjan. Tila soveltuukin  mitä parhaiten esimerkiksi erikoismyymäläksi. Naapurina kahvila ja kunnan infopiste.

Ota yhteyttä, tule käymään, ihastu!

 Päivi 045 6518089


 

Avoinna kesäaikana

ti-la 10-15

 

Puoti Kaksi Harakkaa 

Pytingissä

Harakat lennähtivät eläkkeelle heinäkuun lopussa. Liike on suljettu.
 

Käsityökeskus
Hilma & Olga
Navetalla

Auki ti-la klo 10-14

Kukkian

Kädentaitajat

myymälä 

Mikkolan Navetan aulassa.


Myymälä on itsessään kaunis kuin taidenäyttely,
Tervetuloa katsomaan !

Laillistettu hieroja Minna Kankaanpää

Ajanvaraus p. 040 214 9834

Luopioisten pyörä- ja kiinteistöhuolto

Pienkoneiden ja kiinteistöjen huolto- ja korjauspalvelutoimintaa harjoittavan Asko Metsälän yritys  toimii navettarakennuksen alakerrassa.
Askon tavoittaa parhaiten puhelinnumerosta 040-3733525.